Suomipojat Tanskanmaalla
26.8-4.9 -04

Lehtisen Matin reissuraportti.

26.8

Kokoontuminen Haukka Harrin pihalle klo: 16.00.
Haukka Harri, Janatuinen Juha, Matti L, Matti R, Matti N, Montoiya Tane, Ertsapöllö, Artsi Myllylä,
ja myöhemmin matkaan liittyneet Mikko V "vaimoineen"

Jana saapui viimeisenä jonka jälkeen autot starttasi ja matka kohti Hankoa alkoi.

Yksi tauko matkalla Yli-Hannukselan finaalipainin ajaksi ja matka kohti Super fastin terminaalia jatkui.
Olimme hyvissä ajoin terminaalissa jossa tapasimme myöhemmin kuninkaalliseksi Siippariksi lyödyn Vikströmmin Mikon ja hänen "vaimonsa"


27.8

KLO:18.00 paikallista aikaa saavuimme Rostockiin.

Huristelimme ensin kauppaan joka löytyi n. 5 km päästä satamasta.
Kaupan pihassa huomasimme Suomalaisen pariskunnan lähteneen meidän perään siinä toivossa että me menisimme
Hamburgiin ja sitten kaupan pihalla ihmettelivät että "ettekö työ menekkään Hamburgiin?? Mistä sinne pääsee??"
Eväät mukana matka jatkui Tanskan rajalle josta jatkoimme Århusiin Laurin verstaalle jossa vietimme ensimmäisen yön.


28.8

Lauantai aamu valkeni ja aamutoimien jälkeen lähdimme jo totutusti Harrin TOMTOMIN ohjastamana ÖRBYYN.
Örbyssä tapasimme Arskan seurueineen sekä Laurin joka starttasi juuri kun saavuimme paikalle.
KIIRE KIIRE KIIRE... Rinteeseen ja ilmaan oli päästävä samantien.
Joku laski siipiä olleen parhaimmillaan ilmassa 12 kpl ja kyllä se siltä tuntuikin Örbyn pienessä rinteessä.
Päivän saldo: Haukka 7h ja muut 2-4h. Sanna K:lle kiitokset videokameran käytöstä!!!
Päivän päätteeksi jakauduimme siten että osa palasi Laurin verstaalle yöpymään ja matkailuauto porukka suuntasi jo seuraavaa päivää silmällä pitäen Mols Hovedin lähistölle.


29.8

Taas kerran aamu valkeni MOLS HOVEDISSA pellon laidalla vietetyn yön jälkeen. Haukka potki kaikki hereille käytyään rinteellä mittaamassa tuulen ja sitten sitä jo tallustettiinkin rinteeseen. Keli oli ok joten plop plop siivet taivaalle!!!
n. 2.5h liitelyn jälkeen kävi vihainen isäntä ajamassa meidät pois omilta mailtaan joten siirryimme rinteen toiseen päähän ja jatkoimme lysthin pithoa. Päivän saldo: Haukka ja minä 5h ja muut n.2-3h. Lauri saatiin houkuteltua jäämään meidän seuraan yöksi joten yövyimme niillä sijoilla.


Olutkin oli ihan hyvää...



 

30.8

Sateinen aamu MOLS HOVEDISSA ja edellis öinen maistelu ei hidastanut Haukkaa vaan muutkin oli saatava keinolla millä hyvänsä rinteeseen. Laurinkin Haukka joutui taluttamaan...


Ja pian esimerkillään Haukka sai kaikki muutkin rinteeseen ("onko pakko TAAS lentää...??)
Päivän edetessä taivaskin selkeni ja pian oli taas kaikki Siipparit taivaalla.
Päivän saldo: 1-3h. Illemmalla osa porukkaa lähti jo ajelemaan Toftumia kohden ja osa kävi vielä kokeilemassa Bursklintin rinnettä jossa Haukalle meinasi kaydä ikävästi ruusupensaan kanssa.


Illalla kaikki (paitsi Lauri) oli koolla Toftumista vuokraamassamme huvilassa jonka vuokrasimme loppu viikoksi.


31.8

Aamulla kamat kasaan suunta kohti BOVBJERGIÄ.
Lauri saapui paikalle vähän myöhemmin. Sateisena päivänä välillä lennettiin ja välillä pidettiin sadetta.
Päivän saldo: n.2h/ Siippari. Illalla syötiin Laurin järjestämä ankerias ateria jonka kanssa otettiin Akvaviittia kaikenmaailman asiolle.
Kokille vielä kerran kiitokset hyvästä ateriasta!!!!


 

1.9

Keskiviikko aamuna huristimme STORE KLINTHOJIIN.
Pienessä rinteessä riitti säpinää kaikkien pyrkiessä ilmaan samaan aikaan.
Saldo n. 1.5h jonka jälkeen jatkoimme matkaa ERTEBÖLLEEN. Tuuli hieman sivusta joten n. puolentunnin liitelyn jälkeen päätimme siirtyä vielä Bovbjergiin jossa ei kuitenkaan tiimaa herunut liian kovan tuulen ansiosta. Kämpille takaisin ja uutta aamua odottelemaan.


2.9

Uusi aamu ja uudet kujeet... Nokka kohti Kirk Vigiä jossa hetken hölmisteltiin ja sitten lähdimme Bovbjergiin.
Perillä tuuli näytti olevan hieman sivusta mutta Tane ja minä lennettiin kuitenkin siivut kunnes maasta kuului komento "VAIHETAAN PAIKKAAAAAAAA......" Seuraava kohde oli n. 50km alempana sijaitseva HOLMSLAND KLIT.
Heikko tuuli ja sivusta TAAS!!!! Päätimme viettää biitsi päivän ja siinä sivussa leikimme pituusliitoa jossa tubla voittaja oli tietysti NOVA!!! Muut turistit ihmettelivät siinä sivussa että "mitä v.....a noi oikeen yrittää???"


3.9

Perjantai aamuna siivottiin porukalla mökki ja n. 10.00 aikoihin isäntä tuli pitämään tupatarkastuksen ja maksoimme samalla käyttämämme määrän sähköä.

 Sitten alkoi kotimatka samaa reittiä noin suurinpiirtein mitä oltiin tultukin. Saksan rajalla oli tarkoitus käydä rajakaupassa mutta jäi käymättä "säätämisen" takia ja hyvä niin koska Saksassa oli sen verran ruuhkia että oltaisiin myöhästytty laivasta. BRUUUM BRUUUM Super fast starttasi ja suuntana oli Hanko. menomatkalla meillä oli hytit mutta paluumatkalla yövyimme kansipaikoilla ja Nykänen kirjaimellisesti KANNELLA.


4.9

Hangon satamaan kolahdettiin klo: 20.00 Suamen aikaa josta sitten köröteltiin Haukan pihalle jossa vielä kokoonnuttiin n. klo:23.00 ja oikeat tavarat ja omistajat kohtasivat toisensa.

 

Ajoa tuli siinä 2000-2500 km ja rahaa kului kaikkiaan n.700€.
Iso kiitos seuralaisille ja etenkin Laurille joka jaksoi taas raataa meidän eteen KIITOS!!!!!!!!